Toiminta

Työpaikkoja avoinna

Vuonna 2001 järjestimme koulutuspäivät Tampereella maaliskuussa jäsenistölle. Aiheena biologian ja äidinkielen välineet ja montessorin värikoodit. Tutustuttiin Tampereen Johanneksenpuiston koulun montessoriluokkiin. Marraskuussa oli koulutuspäivä jäsenistölle Maria Montessori-leikkikoulussa Olarissa kokopäiväisten montessoripäiväkotien erilaisista toimintamalleista.

Luentotilaisuus luki-vaikeuksista järjestettiin jäsenistölle maaliskuussa 2003. Luennoitsijana Airi Valkama HERO ry:stä. Joulukuussa oli koulutustilaisuus pikkujoulujuhlan yhteydessä aiheena ”Esikoulu montessoriympäristössä”.

Vuonna 2004 teimme opintomatkan tallinnalaiseen Montessori-päiväkotiin huhtikuussa. Voit lukea mukana olleen montessorilapsen äidin Montessori-lehteen tekemän jutun matkasta tästä. Joulukuussa pikkujoulujuhlan yhteydessä teimme Suomen historian aikaviivaa ja eläinkunnan luokittelua.

Vuonna 2006 vaihdoimme vuosikokouksen yhteydessä olleessa koulutustilaisuudessa science-töiden ohjeita, näin saimme kaikki uusia ideoita päiväkoteihimme. Syksyllä 2006 liityimme Montessori 100-vuotta –toimikuntaan yhdessä Suomen Montessoriyhdistys ry:n, Suomen Montessoriohjaajat ry:n ja Suomen Montessori-koulutus ry:n kanssa. Olemme aktiivisesti olleet mukana suunnittelemassa vuoden tapahtumia, joista löytyy tietoa viimeisestä jäsenkirjeestä.

 

Vuonna 2007 yhdistyksemme jäsenet Maiju ja Kirsi Saarela järjestivät lapsille juhlavuoden huipennukseksi Finlandiatalolla upean Vuohi - maailmanmatkaajan seikkailut - konsertin. Esiintyjinä Lasten juhlassa olivat mm. Pirjo Aittomäki, Vuokko Hovatta, Pessi Levanto sekä maailmanmatkaajan bändi, Anna-Mari Kähärä & Mikaela, sekä Montessoripäiväkoti Pihlan lapsia. Aikuisille juhlavuoden päätteksi esiteltiin Educa-messuilla tammikuussa 2007 montessorioppimista, ja paikalla käyneet ammattilaiset osoittivat suurta kiinnostusta asiaan.

 

BuiltWithNOF

[SMOOPY] [Smoopy ry] [Toiminta] [Koulutuspäivät] [Jäsenkirjeet] [Vuosikokoukset] [Yhdistyssäänöt] [Ajankohtaista] [Hallitus] [Liityminen] [Pedagogiikka] [Montessoriympäristö] [Kouluttautuminen] [Työpaikkoja]